Taivaanrannan maalari

Todellakin, aikaa kulunut ja paljon tapahtunut.

Olen saanut töitä Ja tämä vuosi on tuntunut olevan aika paljolti muistelua ja ystävien tarkastelua.

Olen töitten kautta saanut muutaman todella hyvän ystävän, yksi heistä mieheni mukaan muistuttaa minua. Hassua kyllä, ollaan tän ihmisen kanssa hyvin pitkälti samoilla linjoilla.

Huomasin usein miettiväni että mitenkäs onkaan näitten kouluaikaisten kavereiden kanssa. Kyllä vain kavereita, paitsi yksi, hän on edelleen ystävä, vaikkakaan ei nähdä ja jutella paljoakaan, hän kun muutti ulkomaille Samalla muistin muutamia muita asioita itsessäni, en muista paria vuotta elämästäni, pää ei vuan suostu muistamaan. Epäilen sen johtuvan siitä että se sattuisi liikaa, ihan liikaa. Muutaman asian minä muistan, minulla oli silloin ihmisiä joita pidin ystävinäni, ovat tärkeitä edelleen, mutta ei enää ystäviä, vain kavereita. Julmaa, mutta totta.

Yhden hyvän ystävän kanssa on puhuttu siitä miten jotkut ihmiset tulevat elämäämme täyttämään jonkun tarpeen, se tarve voi olla kuukausien, muutaman vuoden tai läpi elämän mittainen. Tarve voi olla samankaltaisuus, joko itsessämme tai historiassa. Se tarve voi olla yhtä hyvin vain yhteinen mielenkiinnon kohde, harrastus tai työ.

Olen enemmän kuin iloinen kun katselen omaa ystäväpiiriäni. Heitä on moneen junaan ja muutamia heistä ei voisi laittaa edes samaan vaunuun. Mutta he ovat minun ystäviäni, enkä vaihtaisi heitä mihinkään. Ystävät ovat ikuisia ja tämän taivaanrannan maalarin timantteja

Tämä vuosi oli uskomaton ja tätä on kuitenkin vielä pari päivää jäljellä. Saas nähdä mitä vuosi 2012 tuo tullessaan.

Oikein hyvää uutta vuotta 2012 kaikille lukijoille toivottelee tämä pieni Taivaanrannan Maalari

Tässäpä taas Taivaanrannan maalari kirjoittelee turhankin pitkän ajan päästä

Tullut puuhailtua kaikenlaista viime aikoina, sisustelua, näpertelyä, askartelua, remontointia ja vähäsen auton laittoa ja tuon sekamelskan välissä vielä töissäkin tullut käytyä ja hoideltua parisuhdetta. Kyllä, sitäkin täytyy hoitaa. Pienillä sanoilla ja teoilla pääsee pitkälle. Välillä olen mietiskellyt erittäin ahkerasti miten olen onnistunutkaan löytämään oman puoliskoni, sen joka ymmärtää minua ja rakastaa minua juuri tälläisenä outona taivaanrannan maalarina Olen onnekas että löysimme toisemme.

Tällä hetkellä odotan erittäin innolla huomista eli tarkennettuna tätä päivää. Tätitettävät tulevat kyläilemään joten tekemistä ja vauhtia tulee riittämään.

Tiedän että tein tämän blogin pääsääntöisesti runoilleni ja toivoisinkin että saisin niihin kommentteja. ja tiedän senkin etten ole viime aikoina sinne paljoa lisäillyt kirjoitelmiani, mutta kaiken tämän hektisen elämän ohella koitan päästä muutaman sinne lisäämään.

Mutta nyt tuo aviomieheni kainalo on niin houkuttava että taidampa iskeytyä sinne, pieneen pesään ^.^

Kaikille teille lukijoille kauniita unia ja hyviä kuvia ^.^

Oi että paljon taasen tapahtunut tässä pienen haaveilijan elämässä..

Ehkä suurimpana/ihanimpana/surullisimpana mutta joka tapauksessa mahtavana tapahtumana on ollut hyvän ystäväni ja hänen miehensä juhlistamisessa. Surullisen tästä juhlistamisesta tekee sen että piti sanoa hei heit. Hyvästejä en sano, vaikkei nähtäisikään moniin kuukausiin.

Eli kouluaikainen ystäväni meni viime vuonna naimisiin amerikkalaisen miehen kanssa. Ei olisi kyllä sopivampaa puolisoa ystäväni löytänytkään, niin hyvin he toisilleen sopivat. Nyt tänään/huomenna muuttavat kokonaan amerikkaan. Oli heidän läksiäisissään todella haikea ja siltikin todella onnellinen olo.

En olisi siellä juhlissa pystynyt mitenkään sanomaan heiheitä, en vain olisi siihen pystynyt ilman totaali itkuryöppyjä. Joten mieheni kanssa päätimme että menemme käymään heidän luonaan paria päivää ennen heidän lähtöään. Oli silti hankalaa sanoa että ikävä tulee kun pala kurkussa ja kyyneleet tulossa silmäkulmiin.

Tiedän, tiedän. Näemme ja kuulemme toisistamme varmasti mahdollisimman pian, sillä netti on mahtava keksintö, mutta tieto siitä ettei olekkaan samanlaista mahdollisuutta enää nähdä kasvotusten livenä kuin ennen. Osaapahan sitten arvostaa niitä tulevia hetkiä kunhan tulevat taas tännepäin käymään.

Heihein sanomista ja omaa pahaa oloa helpotti huomattavasti se että ystäväni on tehnyt todellakin oikean valinnan. Mitä nyt hermoili ns normaali muutto hommista jne. Mutta nimenomaan se ettei hermoillut sitä että muuttaa kokonaan pois suomesta.

Olen niiin surullinen siitä että ystäväni lähtee kauaksi pois, mutta samaan tunteeseen tulee suunnattoman suuri onnellisuus ystäväni puolesta. Hän on edelleen minulle tärkeä ja hänestä näkee että hän on todellakin onnellinen.

Muistelen mieluummin niitä kouluaikaisia hauskuuksia mitä tulikaan tehtyä ja mitä sen jälkeen on tehty ja juteltu ja puhuttu. Yritän unohtaa sen etten tule “näkemään” häntä pitkään aikaan, voi mennä jopa vuosi.. huoh..

Toivon heille kahdelle todella pitkää ikää ja kaikkea mahdollista hyvää uuteen kotiin Sillä se on koti heille molemmille. Se oikea koti.

tämä pieni taivaanrannan maalari toivottelee mahdollisille lukijoille hyviä unia ja kauniita kuvia ja menee itse tuonne mieheni kainaloon, se helpottaa kummasti kun ikävöi ystävää

Ja taasen edellisestä merkinnästä on aikaa jonkun verran. Olen hidas kirjoittelemaan tälläisiä vaikka mielessä vaeltelee niin paljon kerrottavaa ja kirjoiteltavaa. Tällä hetkellä on kyllä hyvä syy ettei ole tullut hirveämmin koneella edes oltua. Töitä riittänyt sen verran ja kotiin tullessa aikaa menee elukoille ja miehelle ^.^

Tässä tullut puhuttua viime aikoina eläimistä ja lemmikeistä ihan yllättävissäkin paikoissa. Hammaslääkärissä käydessä harvoin tulee puhuttua koirista, saatikka siitä miten lenkillä ollessä kulkee yms. Mutta hammaslääkärini totesikin hyvin yksinkertaisesti : ” Ei ne ihmiset ymmärrä jos ee oo lemmikeitä, Nehän kattookii ku hullua jos niille alkaa puhumaan mitä koira on keksinyt viime aikoina”

Aloin miettimään sitä tarkemmin, ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta kun törmään kyseisiin sanavalintoihin. Kuulen sitä yllättävän paljon myöskin työpaikalla, huoltamolla harvemmin puhutaan muista kuin autoista saatikka muista työasioista.

Lemmikeistä puheenollen, taitaa meidän elukoilla olla jonnii sorttista identiteettikriisiä.. Kissat seuraa ja vahtii ja koira yrittää kehrätä ^.^ Onse kieltämättä ihana seurata päivän aikana että mitä nyt touhutaan ja tuhistaan ja kehrätään Taidan mennä pelastamaan vasta nousevat ohraheinät pöydältä..

Kirjoittelen taasen lissee kuha konneelle kunnon ajan kanssa kerkiääpi.

Toivottelen tämän myötä hyviä unia ja kauniita kuvia tähtitarhoilla ^.^

Muippa mui maailma.

Turhankin pitkästä aikaa taasen kirjoittelen ja päivittelen tietoja.

Olen kirjoitellut myöskin runoja, mutta en niitä tänne asti ole vielä saanut, hyi minua ^.^

Mutta myönnettäköön että paljon on tapahtunut tämän ja viimeisimmän merkintäni välillä. Teen siitä tiivistelmän.

*Huokaus*

Tutustuin mieheen. Aha, elikkäs tuttu tarina vai ^.^ Elkääs nyt, menimme naimisiin viime kesänä. Ja outoa kyllä, se ei edes tuntunut oudolle. Palaset vain loksahtelivat paikoillee. Minä, pieni taivaanrannan maalari, iki haaveskelija, minä, joka sanoin etten koskaan mene naimisiin. Minä löysin oman puoliskoni. Sana sielunkumppani kuvaa sitä todella hyvin. Löysin oman puoliskoni joka ymmärtää minua ja antaa minun olla juuri sellainen kun olen. Sanomme samoja asioita, ajattelemma samoja asioita, yhtäaikaa. Nyt kuulen kun joku tuumaa että alkuhuumaa jne jne. Mutta ei. Tunteemme syvenevät päivä päivältä.

En väitä että elämä olisi pelkkää ruusuilla tanssimista. Mutta hän tekee piikeistä vähemmän terävät ja hoitaa haavojani. Ei kulje edelläni, eikä perässäni, vaan rinnallani, tasavertaisena. JA ennenkaikkea omana itsenään. Muuta en häneltä vaadi. Yhtä vankkana kuin kallio. On kuin virkistävä tuuli kun sitä kaipaan.

Muutama myrskykin ollut, missäpä suhteessa niitä ei olisi. Mutta niistä päästy yli helpommin kuin ikinä olisin voinut uskoa. Olemme monessa suhteessa samanlaisia. Olen suuttuessani todella hankala.. En muista aikaa jolloin olisin ollut näin onnellinen ^.^

Mutta mitäs muuta onkaan tapahtunut elämässäni. Noh, eläintarhamme sai uuden asukin ^.^ Jei!! Meillä on nykyään myös koira Tämä suurikokoinen otus omaa vieläkin suuremman sydämen ja tuossakin pieni koira poikamme makaa, telkkarin ääressä. Kuuluu vain tuhinaa välillä. Kissat suhtautuivat uuteen tulokkaaseen hassulla tavalla. Tottakai sähistiin ja muristiin vähäsen, mutta oletimme että olisi ollut isompi show pojilla. Nykyään pusketaan koira kumoon ja nukkuvat vierekkäin. ^.^

Olisi niin paljon muutakin kerrottavaa, mutta siitä enemmän seuraavalla kerralla. Nyt kutsuu sänky ja eläintarha. Toinen kissoista odottaa jo siellä ^.^

Kehräysten ja haukahdusten kera toivota hyvää yötä maailmalle

T: Väsynyt, mutta onnellinen, Taivaanrannan Maalari ^.^ kurrrrnau hurrrpurrr

Täälä taas Taivaanrannan maalari mietiskelee syntyjä syviä. hihihi Tällä kertaa mietiskelen kovasti asiaa nimeltä Kärsivällisyys.

Mitä se on?

Omamääritelmäni; kärsivällisyys on sitä että jaksaa odottaa kiltisti että jokin asia tapahtuu.

Ok. Ensinnä jaksaa odottaa jotakin, ei ole minun juttu. Olen tyypiltäni kaikki tänne heti nyt.. Mutta olen huomannu tässä vuosien saatossa että ehkä sittenkin omaan edes vähän kärsivällisyyttä. En ole kuollut kun olen jotakin odottanut. Viimeisin isoin odotukseni oli että sain kissani kotiin. Ensin laskin kuukausia, sen jälkeen viikkoja, sitten päiviä ja sen jälkeen huomasin jo laskevani tunteja. Oli se ihanaa mennä nukkumaan kun vihdoin ja viimein kehräysten kera sai mennä

Jaksan sittenkin odottaa, mutta pettymykset toisensa perään laittavat sen pienen takapirun korvien takana huutelemaan ei vieläkään ei vieläkään. Nujerran sen pirun ja olen vahvempi

Ajan saatossa olen saanut jostain kerättyä sen pienen hitusen sitä kärsivällisyyttä, pakko se kait on uskoa. Muuten todennäköisesti olisin jossain ihan muualla juuri nyt.

Yhdessä runossa (jonka lähetti minulle hyvinkin tärkeä ihminen) kerrottiin kärsivällisyydestä aika hyvin.  tässä, käykää ihmeessä lukemassa;

http://www.healingeagle.net/Fin/Poems/Patience.html

tuo kiteyttää sen aika hyvin. Tiedän ettei kärsivällisyyden oppimiseen todellakaan ole oikotietä, mutta voi **** että haluaisin sellaisen löytää. Maltan mieleni kun telmin ja neuvon veljeni lapsia, tahi kummilasta, tahi vastaavaa nuorempia sukulaisia. Yllättäen silloin maltan. Joten kai minulla jonkun verran kärsivällisyyttä löytyy, en vaan tiedä sitten että miten. Mutta heille löytyy aina.

Mutta jatkan tästä aiheesta seuraavalla kerralla enemmän, nyt mentävä riehumaan kissojen kanssa ^.^

Täällä taas taivaanrannan maalari mietiskelee syntyjä syviä ja tyhjiä ajatuksia. kyllä ihmiset, osaan myös ajatella… hihihi, vaikka myönnettäköön, Se ajattelupuoli jää aika usein puolitiehen. Kerkiääpi ajatus karata aina jonnekkin.Siitäpä se tuleekin. Taivaarannan maalari.

Aika ajoin huomaan ajattelevani maailma yleisesti ja syvemmin, se on hankalaa kun sen tekee samaan aikaan. Omasta elämästäni tällä hetkellä saan suurimman ilon omasta eläintarhastani. No joo, se ei ole iso. Vielä.. Vain kaksi punakorvakilpparia ja kaksi suloista kissapoikaa.

Näitten neljän temmellyksiä seuratessa tulee huomattua että miten helppoa olisi vain olla. Unohtaa ne maalliset murheet ja keskittyä nykyhetkeen. Unohtaa vain kaikki se mikä satuttaa, tahi on satuttanut. Keskittyä vaikka siihen rapinahiireen, pieneen makupalaan. Olla vain tyytyväinen siitä mitä on tällä hetkellä.

Liian usein huomaa sen että kadulla kävelijät vain kiiruhtavat eteenpäin. Aina on kiire kaikkialle. Jokainen sanoo että kun pitäisi jo olla siellä tahi täällä. Tunnit loppuvat vuorokaudesta, täytyisi nyt yrittää keritä sinne ja tänne ja tuonne. Ja parhaimmillaan joka paikassa pitäisi olla yhtäaikaa. Ei helppoa. Tiedän. Mutta jos ihminen osaisi pysähtyä, sanoa ei nyt. Nyt otan omaa aikaa. Nyt teen sen, en mene sinne tahi tuonne. En lupaa sitä mitä en voi pitää. Huolehdin itsestäni, lähimmistäni. Mutta ennenkaikkea itsestäni. Jos en huolehtisi itsestäni, kuka huolehtisi lähimmäisistäni. Osaako kukaan ajatella nuin.

Kerran ystäväni kanssa juteltuani hokasimme sen. Sitä pidetään erittäin itsekkäänä tekona jos ajattelet joskus itseäsi, hemmottelet itseäsi vaikka hyvällä kirjalla. Tahi siivoat, tiet palapeliä, teet jotain mistä sinulle tulee hyvä mieli. Lenkkeily, kuntosalit. Ihan mitä vaan. Mutta kun teet näin. Sinua pidetään itsekkäänä kun ajattelet itseäsi. Hokaseeko nämä sanojat sitä että jos et huolehdi itsestäsi, et voi antaa lähimmillesi 100% itsestäsi.. Näin minä ajattelen. Otan joskus ihan vain kaiken ajan itselleni, hyvä kirja, palapeli, tahi leffa. Mutta näin rauhoitun yhteen kohtaan, unohdan maalliset murheet ja rentoudun. Näin on hyvä tehdä myös ystävien kesken. Mutta kun olen näin tehnyt, olen myös virkeämpi, omalla hassulla tavallani. En ole ikinä mikään aamuihminen.. Nautin illasta ja yöajasta. Silloin on paremmin aikaa tutkailla päivän tapahtumia ja omia omistajiaan. *et koskaan omista kissaa, kissa omistaa sinut*

Näihin ajatuksiin jätän teidät tällä kertaa.

Lähden nauttimaan omistajieni seurasta ja kehräyksestä

Hei hei

Että taasen hei maailma.

Olen taivaanrannan maalari, haaveilen paljon. Kuljen pää pilvissä, mutta onnistun silti pitämään jalkani maassa ^.^ Se että maalaan taivaanrantaa ei tee minusta pelkkää haahuilijaa, eihän….

Onko se kummallista jos mielestäni hyvin hallittu kaaos eli epäjärjestys on monta kertaa parempi kuin ylisiisti järjestys. Oikeasti. Miettikääpä. Aina kun siivoaa, ja oikein perusteellisesti. Huomaat yhden äkin että onkin jokin tavara hukassa. Siellä surullisen kuuluisassa jemma paikassa. (Tahtoisin muuten käydä siellä joku kaunis päivä, ihan vain katselemassa mitä ihmettä sieltä löytyisikään ) Mutta kun koko ajan pitää pientä kaaosta yllä, sellaista hyvin käsissä pysyvää, tiedät missä mikin on. Elleivät nämä keijut sitten siirtele niitä tavaroita….

Oma aamuni alkoi eläintarhani kera hyvin. Kerrankin herännyt levollisilta unilta, myönnettäköön että tunteja olisi voinut olla enemmänkinnukkumisen aikana.. mutta noh.. Kyllä se tästä vielä iloks muuttuu.

Jälleen kerran näihin tunnelmiin

Hei hei

Todellakin hei maailma…

Vihdoin ja viimein uskaltauduin itsenikin laittamaan blogien ihmeelliseen maailmaan. Kauan tätä mietiskelin, ja nyt vihdoin ja viimein ylitin itseni ja sain sivut aikaiseksi. Kiitos tietysti muutamille ystävilleni jotka kehoittivat ja kannustivat tätä tekemään.

Kiitos. Olette rakkaita ja tärkeitä.

Tarkoituksenani olisi tänne kirjoitella runojani. Joten käykää vaan vapaasti lueskelemassa mitä tämän pienen tytön päässä liikkuu.

Hiljaa hyvää tulee sano mummo ku kissalla pöytää pyyhki.

Näihin tunnelmiin ja hetkiin sanon lukijoille

Hei hei

Muhvelo, se ikuinen Taivaanrannan Maalari